Tarinamme

Erikoistaimet sai alkunsa löydettyäni vuosia sitten punakoivun. Luin tästä luonnon geneettisestä ihmeestä ja sen löytöpaikasta Oulun lähettyviltä Ylikiimingistä, josta se löydettiin 1970-luvulla. Tästä nyt yli 30-vuotiaasta luonnon mutaatioituneesta punakoivusta on nyt kloonattu kaikki näkemämme punakoivut. On vain muutama paikka, jossa nämä ovat kerenneet aikuiseen ikään ja lisääntymään itsenäisesti.

Tarina alkois siis punakoivusta ja Norjan reissuillani löysin punapyökin ja kaninkoloon päätyi matkani. Nyt olen vuosia innostunut tontilleni istuttamaan kaikkia punalehtisiä eri lajien puita, sekä pensaita.

Muutama vuosi sitten halusin myös talveksi väriä harmauteen ja aloin tutkimaan havuja, kuten odottaa saattaa, niin havuissakin on mutaatioita vaikka kuinka ja ne ovat upeita! Havuista löytyy paljon hopeisen sinertäviä, jopa turkooseja sävyjä, aina vihreän eri sävyihin!

 

Olen kiertänyt puutarhamyymälöitä ympäri kyliä ja eri maissakin, vain todetakseni hankalaksi löytää erikoistaimia, vaikka mukavaa myymälöissä piipahtaminen onkin.

Olen myös tilannut netistä kasveja, kun erikoisuudet ovat välillä olleet niin kaukana ja homma on pelittänyt hienosti.

Tämä kaikki on saanut minut luomaan ja perustamaan Erikoistaimet.fi verkkokaupan erikoisille taimille ja fyysinen noutomyymälä tontillani Porvoossa (vain sovitusti auki toistaiseksi).

Vuosien erikoisuuksien metsästämiseni tuloksena tarjoan nyt näitä upeita kasveja yhden "katon" alta, helposti ja vaivattomasti verkkokaupasta tilaamalla tai paikan päälle sovitusti tulemalla Porvooseen!

 

Toivon näkeväni tulevilla reissuillani Suomessa ihmisten pihoissa lisää väriä ja erikoisia kasveja!

Tieto myös siitä, että jokainen myymäni kasvi lisää viihtyisyyttä ja monimuotoisuutta ihmisten puutarhoissa pitkälle tuleville sukupolville on iso hymyn ja ilon tuoja minulle!